Blogi - mitä on bloggaaminen?

Bloggaaminen on kuin eräänlaista päiväkirjanpitoa joka tapahtuu internetissä.  Blogin voi luoda valitsemalleen alustalle ja siellä voi kirjoittaa haluamistaan aiheista vapaamuotoisesti.

Yrityksen markkinoinnin suhteen bloggaaminen antaa rajattomat mahdollisuudet; siellä voidaan mainostaa tulevia tapahtumia tai esimerkiksi kertoa "normaalista työpäivästä" yrityksessä. Lisäksi se antaa ulkopuoliselle henkilölle näkemyksen yrityksen toiminnasta.

Oman nimen näkyminen tuo luotettavuutta. Mikäli ihminen kirjoittaa omalla nimellään, seisoo hän myös varmasti sanojensa takana. Salaisella nimimerkillä kirjoittajat voivat lietsoa esimerkiksi vihapuhetta tms.

Yrityksen markkinointia ja henkilöblogia on mahdollista yhdistää ja brändätä. Mikäli esimerkiksi yritys on pieni ja toimii lähestulkoon yhden ihmisen varassa on se huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi kansainvälisen yrityksen markkinoinnin yhdistäminen henkilökohtaiseen blogiin. Wellness-piireissä on hyvinkin suosittua brändätä oma nimi yritykseen mukaan ja markkinoida tuotetta sen perusteella.

Luen hyvin vähän matkailuaiheisia blogeja. En ole saanut kiinni oikein mistään blogista, vaan seuraan enimmäkseen muissa sosiaalisen median kanavissa tapahtuvaa toimintaa. Blogeista suosikkini on lifestylebloggaaja Janni Deler joka matkustelee viikoittain yhteistyön merkeissä luksuskohteissa.

Kuvien tulee olla huolellisesti valitut sekä laadukkaat ja tekstiin sopivat. Satunnaisesti voi olla hauska julkaista kuvia esimerrkiksi kännykän rullasta mutta pääpainon tulisi olla laadukkaissa asiaa käsittelevissä kuvissa. Lisäksi tulee huomioida että kuvissa ei saa esiintyä henkilöitä tunnistettavasti ilman erillistä lupaa. (pl. tapahtumat tms jotka ovat julkinen paikka ja kuvaaminen sallittua)

Matkailumarkkinoinnissa blogin hyödyntäminen on suosittua. Kutsutaan tunnettuja bloggaajia käymään yrityksessä jotta he kirjoittavat mainospostauksen. Lisäksi osa yrityksistä kirjoittaa blogia jotta mahdollinen asiakas löytää monilla eri asiasanoilla sivustolle ja muodostaa käsityksen yrityksen toiminnasta.

Vlogi  on blogipostaus videomuodossa. Näissä "kirjoittaja" kuvaa videon kohteesta ja kertoo taustalla kohteesta tms. Videokuvalla saa paljonkin laajemman käsityksen kohteista sekä päivän todellisesta kulusta vrt. kuvista uima-altaan reunalla. Videoiden hyödyntäminen markkinoinnissa antaa asiakkaalle laaja-alaisen näkemyksen yrityksestä/kohteesta ja varsinkin laadukas video saa asiakkaan vakuuttumaan että tämä on juuri hänen juttunsa. Tietenkin myös markkinointivideot ovat muokattuja mutta niissä useimmin välittyy se oikea fiilis ja tunnelma.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tehtävä 1a, sosiaalisen median sovellukset

Instagram - kuinka saada näkyvyyttä ja seuraajia?

Erilaisten sovellusten käyttö apuna markkinoinnissa