1C, Sosiaalisen median sovellusten hyödyntäminen omalla alalla

Työskentelen itse sekä hevostarvikeliikkeen myyjänä että hevoskauppiaana ja hyödynnän sosiaalista mediaa kummassakin työssä.

Somella saadaan laajaa näkyvyyttä kuluttajien keskuudessa ja siellä voidaan jakaa niitä ihan tavallisia arkisia hetkiä. Niillä saadaan asiakas mukaan yrityksen toimintaan läheisesti sekä herätetään luottamusta.

Tarvikeliikkeen puolella toimivat nettisivut ovat verkkokaupan puolella tärkeät. Näiden lisäksi hyödynnämme somea niin instagramin kuin facebookinkin puolella. Tällä tavoin ollaan rantauduttu kuluttajien piiriin, heidän on helpompi lähestyä mahdollisten kysymyksien sekä mietteiden merkissä yritystä. Toisinaan myös yhteistyöt esimerkiksi alan bloggaajien kanssa kiihdytävät myyntiä jonkin uutuustuotteen kohdalla.
Hevoskauppiaana hyödynnän somea paljon, sillä valehtelematta ammatti on hieman kyseenalainen monen silmissä. Oman arjen avaaminen asiakkaille ja muille herättää suurta luottamusta, sillä ihmisiä kiinnostaa aina miten joku toinen tekee. Lisäksi markkinoimme paljon somen kautta, lähinnä Facebookin puolella mutta sen lisäksi olemme aktiivisia instan puolella, jossa seuraajajoukko on erilaista. Tärkeintä on herättää positiivista kiinnostusta ja saada nimi painumaan asiakkaan mieleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tehtävä 1a, sosiaalisen median sovellukset

Instagram - kuinka saada näkyvyyttä ja seuraajia?

Erilaisten sovellusten käyttö apuna markkinoinnissa